Lapsuuden pornomuistot

lapset kädet silmillä

Kirjoitin ohjaajani Susanna Paasosen kanssa artikkelin lapsuusajan pornomuistoista, joka iloksemme julkaistiin lapsuudentutkimuksen johtavassa tieteellisessä aikakauslehdessä Childhoodissa. Ne joilla ei ole pääsyä maksumuurin takana olevaan versioon, löytävät rinnakkaistallennetun version täältä.

Artikkelimme aineisto perustui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa yhteistyössä kerättyyn muistitietokeruuseen. Siinä oli hämähäkki väärinpäin -keruussa kartoitettiin suomalaisten pornokokemuksia ja pornoa koskevia muistoja ja näkemyksiä.

Lapsuuden ja nuoruuden mediakokemuksista kiinnostuneena minua tietenkin kutkutti päästä käsiksi niihin muisteloihin, jotka liittyivät vastaajien varhaisvuosiin. Susannan kanssa kirjoittamamme artikkelin pääpointti on se, että pornomuisteloissa esiin kirjoitettu nuori minä, nk. “mini-me”, on erittäin neuvokas, kimmoisa ja kyvykäs pornon tulkitsija toisin kuin julkisessa huolipuheessa artikuloitu median riskivaikutuksille altis lapsi. Pornomuisteloista kävi myös selkeästi ilmi, että pornon pedagoginen elementti ei niinkään liittynyt konkreettisiin seksiakteihin: Muistelijoiden mieliin oli syöpynyt vanhempien ja muiden kasvattaja-auktoriteettien kyvyttömyys käsitellä rakentavasti lasten ja nuorten kiinnostusta seksuaalisuutta kohtaan. Toisin sanoen, pornoa ei ymmärretty seksimanuaaliksi, vaikka siitä toki saatiinkin tietoa siitä, miten mahdollisesti ihmiset voisivat harrastaa seksiä. Sen sijaan kasvattajien tunnekylläisten reaktioiden katsottiin säädelleen enemmän suhtautumista seksuaalisuuteen kuin pornografian.

Mikäli Siinä oli hämähäkki väärinpäin -keruun tulokset kiinnostavat, suosittelen tutustumaan alla oleviin aineistoihin:

 

 

Sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisesta orientaatiosta

michelangelo-71282_1280

Tutkimukseni edetessä olen usein löytänyt itseni miettimästä sitä, keistä tytöistä ja pojista aineistoni puhuu ja millaisia seksuaalisia orientaatioita nämä tytöt ja pojat oikein edustavat. Asia on tärkeä, sillä puhumme ihmisten identiteeteistä. Tähän on herännyt myös Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus, joka on päivittänyt jäsenkorttilomakettaan edistääkseen yhdenvertaisuutta.

Luonnostellessani verkkokyselyä yhteistyössä e-Talon erinomaisten seksuaalineuvojien kanssa tulin hoksanneeksi, että mitä jos tämän kyselyn kanssa toimisimmekin toisin kuin perinteisesti pruukataan tehdä. Sen sijaan, että kysyisimme sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista orientaatiota perinteisellä rasti ruutuun -menetelmällä ryyditettynä muu/mikä?-boksilla, päätimme toteuttaa nämä taustatieto-osiot avokysymyksin. On totta, että avokysymysten sorttaaminen vie aikaa erityisesti suuren vastaajavolyymin saavissa tutkimuksissa. Toisaalta taustatiedoista saattaa nousta esiin havaintoja, jotka nousevat keskeiseksi analyysia kontekstoiviksi kehyksiksi, kuten meidän kyselymme tapauksessa näyttäisi käyvän.

En ole vielä ehtinyt sortata koko kyselyaineistoa valmiiksi, joten raportoin nyt täysin alustavista tuloksista. Kyselyymme vastasi 167 nuorta, joiden seksuaalisen orientaation määrittelyt nimesivät kahdeksan verrattain tarkkarajaista identiteettikategoriaa. Lisäksi joukkoon mahtui 10 vastaajaa, jotka eivät kokeneet tarpeelliseksi määritellä seksuaalista orientaatiotaan millään tavalla. Myös sukupuoli-identiteettiä tiedustelleessa kysymyksessä oli ei-binäärisiä vastauksia jokunen. Mieltäni lämmitti erityisesti se, että yksi vastaajista oli erikseen kirjoittanut meille kyselyn laatijoille kiitokset siitä, että vastauksen saa itse kirjoittaa, eikä vaihtoehtoina ole vain ennalta määritellyt identiteettikategoriat. Olimme siis onnistuneet tekemään jotakin oikein, ja että tällä oli merkitystä ainakin joillekin kyselyyn osallistuneille.

Kyselymme tulokset tietenkin herättävät monia uusia kysymyksiä siitä, ketkä nuoret olivat nähneet tärkeäksi osallistua kyselyymme ja missä lähteissä kyselylinkkimme oli levinnyt. Palaan näihin kysymyksiin perattuani aineistoa tarkemmin.

photo credit: Pixabay.com

Tutkimustietoa suomalaisnuorten mediankäytöistä ja seksiin liittyvistä mediakokemuksista

book-375458_1920

Olen saanut jonkin verran tiedusteluja liittyen Mediakasvatusseuran julkaisemaan blogitekstiini, jossa käsittelen kysymystä, pitäisikö suomalaisnuorten seksiin liittyvät kokemukset ottaa media- ja seksuaalikasvatuksen resurssiksi. Tuossa yhteydessä mainitsen tutkimuksista, jotka luotaavat suomalaislasten ja -nuorten mediamaisemaa ja seksiin liittyviä mediakokemuksia tarkemmin. Alla on suppea lista kotimaisista tutkimuksista, jotka olen kokenut todella hyödyllisiksi oman tutkimukseni kannalta.

Lasten mediabarometri -tutkimuksista saa näppärästi luotua yleissilmäyksen siihen, miltä 0–12-vuotiaiden mediankäytöt näyttävät. Vuoden 2012 mediabarometrissä erityisen kiinnostavaa on sukupuolen merkitys varhaisnuorten mediankäytössä.

Lasten ja nuorten mediaympäristön muutos -pitkittäistutkimuksessa tarkastellaan 5-, 8-, 11- ja 14-vuotiaiden ja heidän perheidensä mediankäyttöjä. Tutkimus aloitettiin vuonna 2007 ja viimeinen tutkimuskierros toteutetaan vuonna 2016.

Väestöliiton julkaisema Mitä pojat todella haluavat tietää seksistä (pdf) perustuu Tehoa poikien seksuaaliopetukseen (PoikaS) -hankkeeseen, jossa tutkittiin sitä, mistä seurustelu- ja seksuaaliasioista ja millä tavoilla yläasteikäiset pojat kaipaisivat lisätietoa. Erityinen painopiste oli selvittää, mitkä seksuaaliasiat poikia ovat erityisesti askarruttaneet.

Marjo Kuortin väitöstutkimus Suomalaisten tyttöjen seksuaaliterveys ja -kulttuuri. Arvot, riskit ja valinnat kuvaa 15–19-vuotiaiden suomalaistyttöjen seksuaaliterveyttä, -käyttäytymistä ja -kulttuuria sekä tyttöjen omia seksuaalisuuteen liittyviä arvoja ja käsityksiä. Kuortin tavoitteena on ollut valottaa riskiryhmiin leimattujen tyttöjen valintoja, jotka liittyvät seksuaalikäyttäytymiseen.

Lapset netissä – Puheenvuoroja lasten ja nuorten netin käytöstä ja riskeistä puolestaan tarkastelee laajalla skoopilla suomalaislasten netin käyttöä ja siihen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.

Silja Nielsenin pro gradu ‘Ei kaikkea pidä sekoittaa ahdisteluun’ – Tyttöjen internetissä saamat ja lähettämät seksiin liittyvät viestit valottaa tarkkanäköisesti kyselyaineistoa, johon vastasi reilu 1200 suomalaistyttöä. Siljan gradusta olen puhunut mm. täällä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyy lähdeluettelo teoksista, jotka käsittelevät suomalaisnuorten seksiin liittyviä kokemuksia monesta eri tulokulmasta.

Kesän alkumetreillä julkaistiin Sex Education -lehden erikoisnumerossa Silja Nielsenin, Susanna Paasosen ja minun yhteisartikkeli ‘Pervy role-play and such’: girls’ experiences of sexual messaging online, jossa käsittelemme suomalaistyttöjen kokemaa seksiin liittyvää viestittelyä internetissä. Artikkelimme tarkastelee lähemmin toivotun ja ei-toivotun seksiviestittelyn konteksteja.

Syyskuun lopussa puolestaan julkaistiin Sex Education -lehdessä artikkelini ‘Everywhere they say that it’s harmful but they don’t say how, so I’m asking here’: young people, pornography and negotiations with notions of risk and harm, jossa käsittelen suomalaisnuorten pornoon liittyviä kysymyksiä seksuaaliterveyden asiantuntijoille. Tuossa artikkelissa esitän, että nuorten pornon kulutusta ruotiva haittapuhe vaivaa aineistoni perusteella nuoria enemmän kuin itse pornografiset sisällöt.

Toimitan mielelläni omien tekstieni e-printtejä niitä tarvitseville, joten tiedustelut voi pistää kommenttiboksiin tai vaihtoehtoisesti meilitse osoitteella etunimi.sukunimi@utu.fi.

photo credit: Pixabay.com

Median vaikutukset ja suojaavat tekijät

halaus

Olen menossa Etelän-SYLI:iin alustamaan keskustelua aiheesta Monipuoliset mediataidot hyvinvoinnin edistäjänä. Tuohon tilaisuuteen valmistautuessani kertasin sitä, mitä tässä vuosien varrella olen oppinut median vaikutustutkimuksista.

Julkisessa keskustelussa tiuhaan artikuloitu huoli median roolista esimerkiksi asenne- tai seksuaalikasvattajana ei ole täysin aiheeton, sillä tänä päivänä mediakulttuuri on keskeinen lasten ja nuorten oppimis- ja toimintaympäristö. Median vaikutukset erityisesti lapsikatsojiin ovat herättäneet paljon akateemista kiinnostusta. Ongelma ei ole siinä, etteikö tutkimusta olisi riittävästi, vaan kysymyksiä herättää lähinnä se, missä määrin voimme median vaikutustutkimusten perusteella vetää syy-seuraussuhteita median osaan lasten ja nuorten kehityksessä. Tällä hetkellä tutkijat tuntuvat olevan yhtä mieltä lähinnä siitä, että asioilla on yhteyksiä, mutta kausaalisia syy-seuraussuhteita median osaan lasten ja nuorten kehityksessä ei voida suoraviivaisesti todentaa.

Median vaikutustutkimukset ovat osoittaneet, että mediasisällöillä on merkitystä tiedollisessa, tunne-elämän ja identiteetin kehityksessä sekä fyysisessä ja sosiaalisessa kehityksessä. Vaikutustutkimukset eivät kuitenkaan anna yksiselitteistä vastausta siihen, miten mediasisällöt itsessään todellisuudessa vaikuttavat.

Tämän hetken käsityksen mukaan median vaikutukset korostuvat erityisesti silloin, kun lapsen tai nuoren kasvuympäristössä muutkin mallit toimivat samansuuntaisesti kuin median mallit.

Tarja Salokoski ja Anu Mustonen (2007) puhuvat kehävaikutusten kierteestä: niille, jotka ovat persoonallisten ominaisuuksiensa ja tulkintakehystensä suhteen vastaanottavaisia median vaikutuksille, ja joilla läheinen kasvuympäristö vahvistaa median viestejä, vaikutukset korostuvat voimakkaammin.

Median vaikutustutkimuksissa korostuu se, että mediasuhde on aina hyvin yksilöllinen. Näin ollen yleisiä totuuksia minkään nimenomaisen mediasisällön seurauksista ei voida luotettavasti tuottaa. Median vaikutukset vaihtelevat yksilöittäin ja kehitysvaiheesta riippuen. Vaikutustutkimukset ovat myös osoittaneet, että median riskivaikutukset saattavat olla ohimeneviä. Kuten kaikista teininä tupakkaa, alkoholia tai huumeita kokeilleista ei kehity päihteiden väärinkäyttäjiä, ei esimerkiksi kaikille alaikäisenä pornoa katselleille synny automaattisesti seksuaalisen kehityksen ja fyysisen minäkuvan ongelmia.

On muutama asia, jotka haluaisin alustustani kuulemaan tulleiden muistavan. Mediasuhteessa monipuoliset mediataidot ovat vain yksi osa suojaavista tekijöistä. Oiva pohja mediataidoille ja vastalääke mediassa esitettäville epärealistisille ja ylivoimaisille minäihanteille rakennetaan myönteisten ja turvallisten ihmissuhteiden kautta. Kiteytetysti:

  • Mitä enemmän tukea ja hyväksyntää ystäviltä ja perheeltä, sitä vahvempi itsetunto.
  • Mitä vahvempi itsetunto, sitä myönteisempi ruumiinkuva.
  • Mitä vahvempi itsetunto ja ehyempi identiteetti, sitä vähemmän median mallit vaikuttavat yksilöön.

Meistä jokainen voi osaltaan auttaa kehittämään kulttuuriamme enemmän toisia kannustavaan suuntaan.

Kannusta ja kiitä sekä tue ja arvosta ympärilläsi olevia ihmisiä päivittäin. Päätä, että et siirrä tyytymättömyyden kierrettä eteenpäin. Edith Södergranin sanoin: Itsevarmuuteni johtuu siitä, että olen löytänyt ulottuvuuteni. Minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.

photo credit: iz4aks via photopin cc

Kun kysymyksillä on väliä

nuoret hengaa

Kirjoittelin viime viikolla siitä, miltä suomalaisnuorten seksuaalisuus tilastojen valossa näyttää. Tuossa kirjoituksessa sivusin sitä, kuinka alaikäisten seksuaalisuuteen liittyvää tutkimusaineistoa kerätään lähinnä ei-toivotuista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Erityisen harmillista mielestäni on se, että julkista keskustelua aiheesta leimaa riskikeskeisyys ja uutisoinnissa harvoin viitataan tutkimuksiin, joissa lapsia ja nuoria olisi aidosti kuultu. Aidosti nuoria kuuleva tutkimus tavoittaa nimittäin sävyjä, jotka tilastojen ohella kyseenalaistavat esimerkiksi julkisuudessa esillä ollutta oletusta nuorten koventuneesta sukupuolikulttuurista.

Mielenkiintoisen esimerkikn tarjoaa Marjo Kuortin (2006) väitöstutkimus (pdf) suomalaisten tyttöjen seksuaaliterveydestä ja -kulttuurista. Kuortin tutkimus osoitti, että luottamus sekä lämpimät ja läheisyyden tunteet kumppania kohtaan olivat keskeisimmät tyttöjen seksuaalista kanssakäymistä määrittävät osatekijät. Kuortin tutkimukseen osallistuneet tytöt, jotka joissakin yhteyksissä kategorisoitaisiin riskiryhmän jäseniksi varhaisten seksuaalikokemusten perusteella, nostivat esille riskien (mahdollisen raskauden tai sukupuolitautien) sijaan pohdinnat sosiaalisista suhteista, valmiudesta, vastuusta ja vapauksista. Kuortin tutkimus haastaa julkisessa keskustelussa esitettyjä asiantuntija-arvioita siitä, että nuorten seksuaalikulttuuri olisi koventunut, nuorten mentalisaatiotaidot hapertuneet tai nuorten seksuaalinen kanssakäyminen olisi muuttunut tunteettomammaksi.

Nuorten karsinoiminen erillisiin riskiryhmiin johtaa paitsi ahdasrajaisiin tulkintoihin myös yksipuolisiin ja tehottomiin toimiin, joilla ei edistetä nuorten seksuaaliterveyttä eikä hyvinvointia. Lisäksi riskikeskeinen toimintakulttuuri hiljentää nuoret ja puhuu heidän omien tulkintojensa ohi.
Olen aikaisemmissa kirjoituksissani peräänkuuluttanut nuorten pornokokemuksia selvittävää tutkimusta nuorisolähtöisemmäksi. Toisin sanoen toivoisin, että alaikäisten pornografiankulutukseen liittyvän määrällisen aineiston lisäksi toteutettaisiin aidosti nuoria kuulevaa tutkimusta, jolloin nuoret itse pääsisivät kertomaan pornokokemuksistaan. Vaikka tällainen aineistonkeruu tarkoittaakin käytännössä byrokratian lisääntymistä erilaisine eettisine lausuntoineen ja suostumusmenettelyineen, tutkijan etiikka mielestäni velvoittaa huomioimaan myös itse nuoret tiedon tuottajina ja seksuaalisina toimijoina.

photo credit: vasilennka via photopin cc