Lapsuuden pornomuistot

lapset kädet silmillä

Kirjoitin ohjaajani Susanna Paasosen kanssa artikkelin lapsuusajan pornomuistoista, joka iloksemme julkaistiin lapsuudentutkimuksen johtavassa tieteellisessä aikakauslehdessä Childhoodissa. Ne joilla ei ole pääsyä maksumuurin takana olevaan versioon, löytävät rinnakkaistallennetun version täältä.

Artikkelimme aineisto perustui Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa yhteistyössä kerättyyn muistitietokeruuseen. Siinä oli hämähäkki väärinpäin -keruussa kartoitettiin suomalaisten pornokokemuksia ja pornoa koskevia muistoja ja näkemyksiä.

Lapsuuden ja nuoruuden mediakokemuksista kiinnostuneena minua tietenkin kutkutti päästä käsiksi niihin muisteloihin, jotka liittyivät vastaajien varhaisvuosiin. Susannan kanssa kirjoittamamme artikkelin pääpointti on se, että pornomuisteloissa esiin kirjoitettu nuori minä, nk. “mini-me”, on erittäin neuvokas, kimmoisa ja kyvykäs pornon tulkitsija toisin kuin julkisessa huolipuheessa artikuloitu median riskivaikutuksille altis lapsi. Pornomuisteloista kävi myös selkeästi ilmi, että pornon pedagoginen elementti ei niinkään liittynyt konkreettisiin seksiakteihin: Muistelijoiden mieliin oli syöpynyt vanhempien ja muiden kasvattaja-auktoriteettien kyvyttömyys käsitellä rakentavasti lasten ja nuorten kiinnostusta seksuaalisuutta kohtaan. Toisin sanoen, pornoa ei ymmärretty seksimanuaaliksi, vaikka siitä toki saatiinkin tietoa siitä, miten mahdollisesti ihmiset voisivat harrastaa seksiä. Sen sijaan kasvattajien tunnekylläisten reaktioiden katsottiin säädelleen enemmän suhtautumista seksuaalisuuteen kuin pornografian.

Mikäli Siinä oli hämähäkki väärinpäin -keruun tulokset kiinnostavat, suosittelen tutustumaan alla oleviin aineistoihin:

 

 

Kuka vastaa nuorten seksiin liittyviin kysymyksiin?

feet-914737_1280

Pääsin juttelemaan Yle Puheelle nuorista ja pornosta. Mainiossa ohjelmassa keskustellaan suomalaisista ja pornon tulevaisuudesta eri näkökulmista. Omassa haastatteluosiossani halusin tuoda kontekstia suomalaisnuorten seksuaalisuutta ruotivaan keskusteluun, jonka pääargumentit valitettavan usein perustuvat oletuksiin tai mutuiluun. Ohjelman voi kuunnella täältä.

Kaikkein herkimille kuuntelijoille vakuutan, että vaikka suhtaudunkin kriittisesti esimerkiksi seksuaalisen mediakuvaston vaikutustutkimuksiin ja kyseenalaistan mediavälitteisten kohujen perusteita, en silti suosittele pornoa kenellekään alaikäiselle jo ihan kuvaohjelmalakiin perustuen. Sen sijaan ymmärrän täysin niitä syitä ja motivaatioita, joiden vuoksi nuoret kertovat hakeutuvansa pornon äärelle.

Yksi suurimpia haasteita seksuaalikasvatuksen näkökulmasta tällä hetkellä on mielestäni se, että nuorilla on paljon kysymyksiä seksistä ja seksuaalisuudesta, joihin he eivät koe saavansa vastauksia lähipiirinsä aikuisilta tai koulusta. Seksuaalikasvatuksen sisällöt ja menetelmät määritellään yleensä aikuisvetoisesti, eikä lasten ja nuorten toiveita juurikaan oteta erinäisistä syistä huomioon. Kenties osaksi tästä syystä yhä useammat alaikäiset päättävät etsiä vastauksia seksiä ja seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiinsä muualta kuin kotoa tai koulusta.

Lapsille ja nuorille tulisi taata turvallinen ilmapiiri, jossa esimerkiksi seksuaalisiin mediakuvastoihin liittyviä tuntoja voidaan purkaa ilman syyllisyyden ja häpeän tunteita. Aikuisten olisi myös syytä muistaa, että ns. seksuaaliset nettiriskit, kuten avoimen seksuaalisten kuvien näkeminen, eivät automaattisesti tarkoita ikävää kokemusta. Pienet lapset saattavat kokea pornografian järkyttävänä kun taas teini-ikäiset erinäisistä syistä saattavat hakeutua pornon äärelle. Tärkeää olisikin siksi kuulla alaikäisten itsensä esittämiä tulkintoja ja kokemuksia ilman että kokemukset luokitellaan etukäteen hyviin ja pahoihin. Tässä mielessä aikuistenkin ”seksuaalikasvattaminen” olisi erittäin tärkeää.

Kaikki lapset tarvitsevat asianmukaista ja ikätasoista tietoa seksuaalisuudesta ja median tavoista kuvata seksiä. Mikäli vanhemmat itse kokevat esimerkiksi pornografiasta puhumisen jälkikasvulleen liian ylivoimaiseksi tehtäväksi, suosittelen, että he kannustaisivat lapsiaan ottamaan yhteyttä laadukkaaseen, nuorille suunnattuun seksuaaliterveyspalveluun, jossa alaikäisten kysymyksiin vastaa koulutettu seksuaaliterveyden ammattilainen, joko seksuaalineuvoja tai seksuaalikasvattaja. Tällaisia palveluita on esimerkiksi Väestöliitolla, Sexpolla ja e-Talolla, muutamia mainitakseni.

photo credit: Pixabay.com

 

Pornoa kouluihin – miksi ja miten?

11388621815_06f07996d8Helsingin Sanomat uutisoi iltapäivälehtien vanavedessä tanskalaisprofessori Christian Graugaardin lausunnoista, joiden mukaan pornografiset sisällöt tulisi liittää osaksi koulujen seksuaalikasvatusta. Menemättä tarkemmin siihen, mitä todellisuudessa on sanottu (alkuperäistekstin suorat lainaukset nimittäin eivät suoranaisesti viittaa siihen, että Graugaard haluaa tuoda pornovideot oppitunneille), olen joistakin professorin ajatuksista tismalleen samaa mieltä.

Graugaardin mielestä seksuaalikasvatuksessa käsiteltävät sisällöt ja se, etteivät käsiteltävät asiat kenties enää vastaakaan nykynuorten todellisuutta, on todellinen ongelma.  Ajattelen samoin. Meillä täällä Suomessa on hyvin saatavilla ajankohtaista tietoa nuorten seksuaalikokemuksista mm. Kouluterveyskyselyn ja Väestöliiton erilaisten tutkimushankkeiden kautta. Erilaisia nuorille suunnattuja verkkoauttamispalveluita (mm. 1, 2 ja 3) seuraamalla saamme hyvin käsityksen siitä, mikä nuoria askarruttaa seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. On selvää, että pornografia kuuluu monen nuoren arkeen. Esimerkiksi Kouluterveyskyselyn mukaan 14–16-vuotiaista pojista 74 % ja tytöistä 22 % ilmoittaa katsovansa pornoa netistä. Pelkästään jo tällä perusteella pornografian pitäisi olla osa koulujen seksuaalikasvatusta. Jaan Graugaardin ajatukset siitä, että mediavälitteisiä kuvauksia seksistä ja pornografiaa tulee käsitellä oppilaiden kanssa kriittisesti ja reflektoiden.

Sen sijaan tavat, joilla “porno tuodaan kouluihin”, ovat moninaiset. Pornografian käsittelyn ei tarvitse tarkoittaa sitä, että terveystiedon oppitunnilla opettaja heijastaa pornovideoita valkokankaalle – tämä sitä paitsi olisi  lainvastaista, sillä kuvaohjelmalaki kieltää pornografian esittämisen ja levittämisen 18 vuotta nuoremmalle. Pornoa voidaan kuitenkin käsitellä oppitunneilla ottamalla nuorten omat kokemukset ja näkemykset mediavälitteisistä seksin kuvauksista opetuksen resurssiksi. Mm. Mediataitokoulussa julkaistu Seksiä mediassa -aineisto on erinomainen apuväline yläkouluille asian käsittelemiseksi. Aineiston teossa nuorten mielipiteillä on ollut keskeinen sija. Väestöliitto on julkaissut Poikanäkökulma seksuaaliopetukseen – kasvattajan oppaan (pdf), joka käsittelee pornografian osuutta suomalaispoikien elämässä varsin tasapainoisesti ja nuoria kunnioittaen. Erinomainen keskusteluaineisto pornografiasta alakouluikäisten lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille ja/tai vanhemmille (pdf) löytyy puolestaan Mannerheimin lastensuojeluliitolta.

Viime päivien kohkaus ei sinällään ole uusi asia. Jokusia vuosia aikaisemmin hieman suuremman mittakaavan mediakohu nousi Sexpo-säätiön silloisen puheenjohtajan ajatuksista liittää pornografiset esitykset koulujen seksuaalikasvatukseen. Mielestäni nämä keskustelut nostavat pintaan ensisijaisesti sen, millainen seksuaalikasvatus palvelisi parhaiten nykynuorten tarpeita. Harmi vain, että monestikaan nuorten omat äänet eivät näissä keskusteluissa kuulu. Ehkäpä nyt olisi jo korkea aika!

photo credit: l’amour eternel via photopin (license)

Mediataitokoulun uusi aineisto: Seksiä mediassa

seksia_mediassa

 

Minulla on viime vuoden aikana ollut ilo olla mukana kommentoimassa Mediataitokoulussa julkaistua uutta Seksiä mediassa -aineistoa. Se on suunnattu 8.-luokkalaisten ja sitä vanhempien nuorten kanssa toimiville ammattilaisille tukipaketiksi keskusteltaessa median seksuaalisista sisällöistä ja pornografiasta nuorten kanssa. Monipuolinen aineisto sisältää tietotekstejä, keskusteluvinkkejä ja tehtäviä ja se käsittelee kolmea toistaan tukevaa aihetta: kaupallisia seksuaalisia sisältöjä mediassa, sukupuolen kuvauksia ja pornografiaa.

Seksistä ja pornografiasta keskusteltaessa on tärkeää, että nuorten ajatuksia ja kokemusmaailmaa arvostetaan. Aineistoon kuuluu kiinteästi Seksiä mediassa -video, joka perustuu nuorten omiin kirjoituksiin kyseisestä aiheesta. Koska aihealue jakaa mielipiteitä myös aikuisten kesken, on tärkeää, että nuorten erilaiset näkemykset tulevat kuulluiksi. Siksi myös videolla esitetyt näkökulmat ovat osin keskenään ristiriitaisia. Mielipiteiden moninaisuus tukee aiheesta käytävää keskustelua.

Tulen hyödyntämään Seksiä mediassa -videota vanhemmille ja lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille suunnatuissa valmennuksissani, sillä video raottaa hyvin ajatuksia, joita nuorilla on seksiä kuvaavasta mediamaisemasta. Mutta toisin kuin monet aikuiset kuvittelevat, nuoret eivät suodattamatta imaise mediavälitteisiä viestejä seksistä, vaan he pohtivat näitä asioita kriittisesti ja suhteuttavat median välityksellä koettuja asioita omaan kokemusmaailmaansa.

Kiitos Mediataitokoulun jengille, että rohkenitte ottaa pornografian osaksi aineistoa! Erinomainen keskusteluaineisto pornografiasta alakouluikäisten lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille ja/tai vanhemmille (pdf) löytyy Mannerheimin lastensuojeluliitolta.

Kun kysymyksillä on väliä

nuoret hengaa

Kirjoittelin viime viikolla siitä, miltä suomalaisnuorten seksuaalisuus tilastojen valossa näyttää. Tuossa kirjoituksessa sivusin sitä, kuinka alaikäisten seksuaalisuuteen liittyvää tutkimusaineistoa kerätään lähinnä ei-toivotuista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Erityisen harmillista mielestäni on se, että julkista keskustelua aiheesta leimaa riskikeskeisyys ja uutisoinnissa harvoin viitataan tutkimuksiin, joissa lapsia ja nuoria olisi aidosti kuultu. Aidosti nuoria kuuleva tutkimus tavoittaa nimittäin sävyjä, jotka tilastojen ohella kyseenalaistavat esimerkiksi julkisuudessa esillä ollutta oletusta nuorten koventuneesta sukupuolikulttuurista.

Mielenkiintoisen esimerkikn tarjoaa Marjo Kuortin (2006) väitöstutkimus (pdf) suomalaisten tyttöjen seksuaaliterveydestä ja -kulttuurista. Kuortin tutkimus osoitti, että luottamus sekä lämpimät ja läheisyyden tunteet kumppania kohtaan olivat keskeisimmät tyttöjen seksuaalista kanssakäymistä määrittävät osatekijät. Kuortin tutkimukseen osallistuneet tytöt, jotka joissakin yhteyksissä kategorisoitaisiin riskiryhmän jäseniksi varhaisten seksuaalikokemusten perusteella, nostivat esille riskien (mahdollisen raskauden tai sukupuolitautien) sijaan pohdinnat sosiaalisista suhteista, valmiudesta, vastuusta ja vapauksista. Kuortin tutkimus haastaa julkisessa keskustelussa esitettyjä asiantuntija-arvioita siitä, että nuorten seksuaalikulttuuri olisi koventunut, nuorten mentalisaatiotaidot hapertuneet tai nuorten seksuaalinen kanssakäyminen olisi muuttunut tunteettomammaksi.

Nuorten karsinoiminen erillisiin riskiryhmiin johtaa paitsi ahdasrajaisiin tulkintoihin myös yksipuolisiin ja tehottomiin toimiin, joilla ei edistetä nuorten seksuaaliterveyttä eikä hyvinvointia. Lisäksi riskikeskeinen toimintakulttuuri hiljentää nuoret ja puhuu heidän omien tulkintojensa ohi.
Olen aikaisemmissa kirjoituksissani peräänkuuluttanut nuorten pornokokemuksia selvittävää tutkimusta nuorisolähtöisemmäksi. Toisin sanoen toivoisin, että alaikäisten pornografiankulutukseen liittyvän määrällisen aineiston lisäksi toteutettaisiin aidosti nuoria kuulevaa tutkimusta, jolloin nuoret itse pääsisivät kertomaan pornokokemuksistaan. Vaikka tällainen aineistonkeruu tarkoittaakin käytännössä byrokratian lisääntymistä erilaisine eettisine lausuntoineen ja suostumusmenettelyineen, tutkijan etiikka mielestäni velvoittaa huomioimaan myös itse nuoret tiedon tuottajina ja seksuaalisina toimijoina.

photo credit: vasilennka via photopin cc