Puhutaan seksistä!

bridge-1038830_1280.jpg

Helsingin Sanomissa julkaistiin varsin erinomainen kirjoitus siitä, miten perheissä seksuaalisuuteen, seksiin ja seurusteluun liittyvät asiat voi ottaa luontevasti esille. Erinomaisena vinkkinä pidin sitä, että kun jo aivan pikkulapsesta jälkikasvulle puhutaan kehonosista, toisten kunnioituksesta, tunteista, omista rajoista ja ihmissuhteista, perheessä luodaan avoin keskusteluilmapiiri tuleville seksuaalisuutta ja seksiä käsitteleville keskusteluille.

Kirjoituksessa korostettiin myös oivallisesti sitä, että näiden keskusteluiden tavoite ei ole se, että aikuinen heiluttelee sormea varoittavasti ja kertoo, mitä nyt ainakaan ei saa tehdä. Päinvastoin, keskustelut tähtäävät siihen, että lapsi tai nuori voi avoimesti ilmaista mielipiteitään ja näkemyksiään kulloinkin esillä olevista aiheista ilman pelkoa siitä, että tulee torjutuksi tai lytätyksi. Hyvänä vinkkinä pidin myös sitä, että besserwisseröinnin sijaan aikuinen voi etsiä lapsensa kanssa yhdessä tietoa erilaisista nuorille suunnatuista seksuaaliterveyspalveluista (esimerkkinä Väestöliiton, e-Talon, Sexpon ja MLL:n nuorille suunnatut verkkosivut) ja käyttää sitten näistä aineistoista esille tulleita ajatuksia keskustelun siivittäjänä.

Jos olet vanhempi tai kohtaat työssäsi lapsia ja nuoria, lue Hesarin artikkeli ajan ja ajatuksen kanssa. Saat siitä varmasti eväitä kasvatukseen!