Sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisesta orientaatiosta

michelangelo-71282_1280

Tutkimukseni edetessä olen usein löytänyt itseni miettimästä sitä, keistä tytöistä ja pojista aineistoni puhuu ja millaisia seksuaalisia orientaatioita nämä tytöt ja pojat oikein edustavat. Asia on tärkeä, sillä puhumme ihmisten identiteeteistä. Tähän on herännyt myös Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus, joka on päivittänyt jäsenkorttilomakettaan edistääkseen yhdenvertaisuutta.

Luonnostellessani verkkokyselyä yhteistyössä e-Talon erinomaisten seksuaalineuvojien kanssa tulin hoksanneeksi, että mitä jos tämän kyselyn kanssa toimisimmekin toisin kuin perinteisesti pruukataan tehdä. Sen sijaan, että kysyisimme sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista orientaatiota perinteisellä rasti ruutuun -menetelmällä ryyditettynä muu/mikä?-boksilla, päätimme toteuttaa nämä taustatieto-osiot avokysymyksin. On totta, että avokysymysten sorttaaminen vie aikaa erityisesti suuren vastaajavolyymin saavissa tutkimuksissa. Toisaalta taustatiedoista saattaa nousta esiin havaintoja, jotka nousevat keskeiseksi analyysia kontekstoiviksi kehyksiksi, kuten meidän kyselymme tapauksessa näyttäisi käyvän.

En ole vielä ehtinyt sortata koko kyselyaineistoa valmiiksi, joten raportoin nyt täysin alustavista tuloksista. Kyselyymme vastasi 167 nuorta, joiden seksuaalisen orientaation määrittelyt nimesivät kahdeksan verrattain tarkkarajaista identiteettikategoriaa. Lisäksi joukkoon mahtui 10 vastaajaa, jotka eivät kokeneet tarpeelliseksi määritellä seksuaalista orientaatiotaan millään tavalla. Myös sukupuoli-identiteettiä tiedustelleessa kysymyksessä oli ei-binäärisiä vastauksia jokunen. Mieltäni lämmitti erityisesti se, että yksi vastaajista oli erikseen kirjoittanut meille kyselyn laatijoille kiitokset siitä, että vastauksen saa itse kirjoittaa, eikä vaihtoehtoina ole vain ennalta määritellyt identiteettikategoriat. Olimme siis onnistuneet tekemään jotakin oikein, ja että tällä oli merkitystä ainakin joillekin kyselyyn osallistuneille.

Kyselymme tulokset tietenkin herättävät monia uusia kysymyksiä siitä, ketkä nuoret olivat nähneet tärkeäksi osallistua kyselyymme ja missä lähteissä kyselylinkkimme oli levinnyt. Palaan näihin kysymyksiin perattuani aineistoa tarkemmin.

photo credit: Pixabay.com

Tutkimustietoa suomalaisnuorten mediankäytöistä ja seksiin liittyvistä mediakokemuksista

book-375458_1920

Olen saanut jonkin verran tiedusteluja liittyen Mediakasvatusseuran julkaisemaan blogitekstiini, jossa käsittelen kysymystä, pitäisikö suomalaisnuorten seksiin liittyvät kokemukset ottaa media- ja seksuaalikasvatuksen resurssiksi. Tuossa yhteydessä mainitsen tutkimuksista, jotka luotaavat suomalaislasten ja -nuorten mediamaisemaa ja seksiin liittyviä mediakokemuksia tarkemmin. Alla on suppea lista kotimaisista tutkimuksista, jotka olen kokenut todella hyödyllisiksi oman tutkimukseni kannalta.

Lasten mediabarometri -tutkimuksista saa näppärästi luotua yleissilmäyksen siihen, miltä 0–12-vuotiaiden mediankäytöt näyttävät. Vuoden 2012 mediabarometrissä erityisen kiinnostavaa on sukupuolen merkitys varhaisnuorten mediankäytössä.

Lasten ja nuorten mediaympäristön muutos -pitkittäistutkimuksessa tarkastellaan 5-, 8-, 11- ja 14-vuotiaiden ja heidän perheidensä mediankäyttöjä. Tutkimus aloitettiin vuonna 2007 ja viimeinen tutkimuskierros toteutetaan vuonna 2016.

Väestöliiton julkaisema Mitä pojat todella haluavat tietää seksistä (pdf) perustuu Tehoa poikien seksuaaliopetukseen (PoikaS) -hankkeeseen, jossa tutkittiin sitä, mistä seurustelu- ja seksuaaliasioista ja millä tavoilla yläasteikäiset pojat kaipaisivat lisätietoa. Erityinen painopiste oli selvittää, mitkä seksuaaliasiat poikia ovat erityisesti askarruttaneet.

Marjo Kuortin väitöstutkimus Suomalaisten tyttöjen seksuaaliterveys ja -kulttuuri. Arvot, riskit ja valinnat kuvaa 15–19-vuotiaiden suomalaistyttöjen seksuaaliterveyttä, -käyttäytymistä ja -kulttuuria sekä tyttöjen omia seksuaalisuuteen liittyviä arvoja ja käsityksiä. Kuortin tavoitteena on ollut valottaa riskiryhmiin leimattujen tyttöjen valintoja, jotka liittyvät seksuaalikäyttäytymiseen.

Lapset netissä – Puheenvuoroja lasten ja nuorten netin käytöstä ja riskeistä puolestaan tarkastelee laajalla skoopilla suomalaislasten netin käyttöä ja siihen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.

Silja Nielsenin pro gradu ‘Ei kaikkea pidä sekoittaa ahdisteluun’ – Tyttöjen internetissä saamat ja lähettämät seksiin liittyvät viestit valottaa tarkkanäköisesti kyselyaineistoa, johon vastasi reilu 1200 suomalaistyttöä. Siljan gradusta olen puhunut mm. täällä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyy lähdeluettelo teoksista, jotka käsittelevät suomalaisnuorten seksiin liittyviä kokemuksia monesta eri tulokulmasta.

Kesän alkumetreillä julkaistiin Sex Education -lehden erikoisnumerossa Silja Nielsenin, Susanna Paasosen ja minun yhteisartikkeli ‘Pervy role-play and such’: girls’ experiences of sexual messaging online, jossa käsittelemme suomalaistyttöjen kokemaa seksiin liittyvää viestittelyä internetissä. Artikkelimme tarkastelee lähemmin toivotun ja ei-toivotun seksiviestittelyn konteksteja.

Syyskuun lopussa puolestaan julkaistiin Sex Education -lehdessä artikkelini ‘Everywhere they say that it’s harmful but they don’t say how, so I’m asking here’: young people, pornography and negotiations with notions of risk and harm, jossa käsittelen suomalaisnuorten pornoon liittyviä kysymyksiä seksuaaliterveyden asiantuntijoille. Tuossa artikkelissa esitän, että nuorten pornon kulutusta ruotiva haittapuhe vaivaa aineistoni perusteella nuoria enemmän kuin itse pornografiset sisällöt.

Toimitan mielelläni omien tekstieni e-printtejä niitä tarvitseville, joten tiedustelut voi pistää kommenttiboksiin tai vaihtoehtoisesti meilitse osoitteella etunimi.sukunimi@utu.fi.

photo credit: Pixabay.com

Nuorten seksiringeistä ja aikuisten paniikkireaktioista

5897430351_45423965aa_b

Olen viimeisen viikon ajan seurannut mitä suurimmalla mielenkiinnolla mediavälitteistä keskustelua nuorten oletetuista seksiringeistä (uutisointi tiiviisti näiden linkkien takana 1, 2, 3). Kyseessä on kuluneen vuoden kolmas hieman suuremman mittakaavan saavuttanut kohu, joka liittyy nuoriin ja seksuaalisuuteen: Talvella murehdittiin suomalaistyttöjen seksiseuran hakua aikuisille suunnatuissa deittipalveluissa ja keväällä puitiin tanskalaisprofessori Christian Graugaardin lausuntoja, joiden mukaan pornografiset sisällöt tulisi liittää osaksi koulujen seksuaalikasvatusta.

Parhaillaan käytävä keskustelu nuorten seksiringeistä muistutti minua valtameren takaisesta, 2000-luvun alussa käydystä kohusta, jossa taivasteltiin nk. rainbow partyja. Nämä “sateenkaarijuhlat” olivat kertoman mukaan tilaisuuksia, joissa nuoret osallistuivat yhteisiin joukkosuuseksisessioihin. Joel Best ja Kathleen A. Bogle ovat tutkineet nuorten sateenkaarijuhlia ja muita kohua aiheuttaneita nuorten seksuaalisuuteen liittyviä ilmiöitä todeten, että kyseessä on ennemminkin laajalle levinnyt huhu ja urbaani legenda kuin nuoria yleisesti koskettava ilmiö.

Sen sijaan, että olisin ylettömän kiinnostunut siitä, ovatko nyt jotkut suomalaisnuoret osallistuneet ryhmäseksisessioihin vai eivät, huomioni kiinnittyy siihen, miten teiniseksiin yhä edelleen reagoidaan. On selvää, että esimerkiksi työssään seksuaalisesti hyväksikäytettyjä kohtaavan tai traumaterapian parissa työskentelevän viitekehys nuorten seksuaalisuuteen on hieman toisenlainen kuin esimerkiksi peruskouluja kiertävän seksuaalikasvattajan. Lähdekritiikkiä ja kontekstualisointia kaivataan – kaikilta keskustelun osapuolilta. Tärkeänä pidän sitä, mitä Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen totesi Twitter-keskustelussamme aiheesta:

Näyttökuva 2015-10-13 kello 21.54.48

Lähdekritiikitön ja kontekstiton panikointi sortuu nuorten ohipuhumiseen ja johtaa pahimmillaan siihen, että nuorten seksuaalioikeuksia kavennetaan yleistämällä marginaali-ilmiö (tai pahimmassa tapauksessa villi huhu) koskettamaan nuoria yleisesti.

Kuten Mediakasvatusseuran blogikirjoituksessa totesin, nuorten seksualisoitumista koskeva keskustelu hyvin harvoin huomioi lasten ja nuorten seksuaalioikeuksia, seksuaalista toimijuutta tai heidän käsityksiään ympäröivästä mediakulttuurista ja sen tavoista esittää sukupuolta, seksuaalisuutta ja seksiä. Alaikäisten seksuaalioikeuksia ja seksuaalista toimijuutta pyritään liian usein marginalisoimaan, säätelemään ja rajoittamaan lastensuojelun retoriikkaan vedoten. Olisikin erittäin tärkeä ymmärtää, että moralisoinnin ja kauhistelun sijaan lapset ja nuoret tarvitsevat tukea ja keskustelukumppanuutta seksuaalisen toiminnan arviointiin. Myönteisessä hengessä käydyt keskustelut seksistä kehittävät ja vahvistavat lasta suojaavia ihmissuhdetaitoja, kun taas kiellot ja varoittelu eivät useinkaan ole riittävää tai toivottavia tuloksia aikaansaavaa seksuaalikasvatusta. Parhaan suojan tarjoavatkin sosiaaliset taidot yhdistettyin läheisiin ihmissuhteisiin ja läsnäoleviin, nuorten seksuaalioikeuksia kunnioittaviin kasvattajiin.

photo credit: Thirsty Lady Bugs via photopin (license)